Henkistä väkivaltaa?
Kun on riitatilanne ja mies alkaa uhata erolla,vähättelee minua,haukkuu(tyhmä,idioootti,hullu),ei suostu keskustelemaan, vaan pakenee(pukee päälle ja lähtee ulos, oli aika mikä tahansa, yölläkin),jättäää minut yksin pahan olon ja surun keskelle,vähättelee pahaa mieltäni, syyllistää minua riidoistamme(tosin on riitoja joita olenkin saanut aikaiseksi, mutta ei kaikki voi minusta olla lähtöisin...),uhkaa lyödä(sanoo että mä tarvitsen sitä)jne....onko tämä henkistä väkivaltaa?? tänään vasta havahduin, että siitähänm voi olla kyse,koska eilen kun oli paha riita ja huutoa, mulle tuli tunne että hän hakkaa mua sisältä päin...se sattuu niin paljon.riidat ei ole mitään pientä sanaharkkaaa, osataan olla molemmat kauheita suustamme.mitä teen.eilen sanoin että en jaksa hänen kylmyyttään ja sanojaa, haluan eron hän siihen että mielellään eroaa vaikka heti ja ylimielisyys päälle.sitten taas ajattelin että en halua erota, ja hän sitten sanookun itken että hän haluaa kyllä erota, ja mitäs itken ym...mutta seuraavana päivänä hän on ok ja taas odotan milloin "pamahtaa"...aina uskon että tulevaisuus tuo parempaa tullessaan ja nää jutut loppuu...mutta loppuuko ne??osaako kukaan mulle vastata..
Lasitar
(Keskustelunavaus Nettiturvakodissa 31.8.2007)
Kuten kirjoitin tuohon toiseenkin ketjuun, niin olen elänyt 12-vuotta väkivaltaisessa suhteessa ja se on pahentunut kokoajan. Aluksi se oli pientä tönimistä, mutta nykyään saan jo nyrkistä lasten nähden. Joka kerran mieheni katuu ja hetken käyttäytyy kuin unelma mutta aina kaava vain toistuu.
Ja mitä olen näitä juttuja lukenut, niin yllättävän samalla tavalla tämä toimii meillä kuin muillakin. Sinunkin tekstisi on niin tuttua...
Hei!
Tuo kuulostaa niin tutulta! Eikä sitä edes tajua, että on väkivallan uhri, koska ilmeisesti se väkivalta lisääntyy pikkuhiljaa huomaamatta. Seuraavaksi sitä sitten alkaa epäillä itseään, että josko sitä vaan kuvittelee kaiken.
Tämä henkinen väkivalta on usein jopa pahempaa kuin fyysinen. Näillä miehillä on todennäköisesti narsistisen pers.häirlön piirteitä, ja he osaavat tämän koukuttamisen taidon. Lukekaapa vaikka kirjat "Naamiona terve mieli" R. Mäkelä ja "Sata tapaa tappaa mielin narsisimin uhrit kertovat." Välipakka ja Lehtosaari.
He saavat toisen tuntemaan syyllisyyttä asioista, jotka itse asiassa ovat itse aiheuttaneet ja saavat uhrinsa pyytämään anteeksi! Tyypillistä on juuri tuo poistuminen, kun pitäisi puhua ja saa näin toisen huolestuneeksi ja syylliseksi. Vähättelee toisen tunteita, haukkuu henk. kohtaisista ominaisuuksista ja on äärettömän mustasukkainen. Uhkaa erolla, itsemurhalla jne.Mustasukkaisuus erittäin rajuna muotona, jota ei sitten poista mikään perustelukaan... Sitten toisena hetkenä on äärimmäisen rakastettava ja ihana, hurmaava suorastaan.
Tässä verkossa uhri sitten rimpuilee, välillä vannoo lähtevänsä suhteesta ja kuitenkaan ei sitä tee. Haluaa uskoa parempaan, antaa anteeksi ja vähitelleen alkaa uskoa itsekin, että on tämän ansainnut ja mies on oikeassa. Narsisti pitää sinusta kiinni, hän hallitsee ja manipuloi sinua ja hänen suurin pelkonsa on, että sinä oikeasti jätät hänet!
Uhrit, älkää syyllistäkö itseänne, mutta avatkaa ainakin silmänne ja tiedostakaa, että syy ei ole todellakaan teissä! Se jo auttaa aksamaan eteenpäin, jos vaikka et pysty häntää jostain syystä jättämäänkään!
Elämä ei ole aina helppoa, mutta kenenkään ei pidä ottaa vastuulleen asioita, joihin ei ole syypää. Ympäristö ei näitä useinkaan näe, eikä uskokaan, koska nämä narsistit ovat niin hurmaavia ja mukavia muiden silmissä.
Kirjoitelkaahan, miten olette ratkaisseet asioitanne ja pärjänneet näiden vaikeiden asioiden ja tilanteiden kanssa!
Hyvät siskot. Minäkin olen ollut melkein kymmenen vuotta avioliitossa, joka on ollut henkistä vakivaltaa alusta loppuun saakka. Jostain syystä sitä ei vaan ymmärtänyt ajoissa ja tosiaan epäili itseäkin, et jos olenkin väärässä. Monta kertaa oli ero jo pientä vaille valmis, mutta jotenkin mies osasi peloissaan olla niin rakastettava ja vakuuttava, että aina itse hain eropaperit takaisin.
Nyt olemme tilanteessa, että ensimmäisen kerran olen saanut miehen ulos talosta. Tähän päästiin vasta kun mies alkoi uhkailla tappavansa minut ja valikoi jo välinettä minun nähteni. Onneksi lapset ei olleet tätä todistamassa. Hain lapset ja menin lasteni kanssa turvakotiin, niin paljon pelkäsin (ja mielessä on vieläkin). Koska en uskaltanut miehelleni sanoa missä olemme, luuli automaattisesti tällöinkin ,että olen jossain pettämässä häntä ja varmasti etsii käsiinsä...
Mutta vaikka en varsinaisesti lyöntejä ole koskaan kokenut, olen varma että turvakotiin meno oli todella oikea päätös. Siellä sain todellista ja oikeaa tietoa asioista ja sen varmuuden että todellakin olin oikeassa ja olin oikeasti uhri. Ja uhkailuthan olisi voinut toteutua ja eipä olisi lapsilla äitiä!!
Mitä siitä, jos vähän tiukoilla on taloudessa, jos henkisesti on hyvä olla!! Nyt alkaa jo helpottaa ja elämä tuntua mukavalta. Saan olla omassa kodissa aivan rennosti ja kuin kotonani, kukaan ei arvostele eikä tarvitse arvailla millä tuulella toinen tänään mahtaa olla. Voiko puhua vai eikö voi. Ja mistä voi puhua...Näitä huolia ei nyt ole ja huomaan jo itsestäni että on paljon helpompi ja rennompi olla!! Myös lapsilla on varmasti ILOISEMPI äiti.
Älkää jääkö katsomaan, tulisiko parempi päivä. Meilläkään ei parempaan suuntaan mennyt koskaan, erohakemusten jälkeen ukko jaksoi skarpata kuukauden, pari, sitten se taas oli oma "ihana" itsensä!! Kukaan ei ansaitse sellaista elämää...
Hei, omaa mieltä huojentaa, kun huomaa, että on muitakin samojen asioiden kanssa kamppailevia ihmisiä kuin minä. Miten te olette päässeet eroon? Minulle se on älyttömän vaikeaa. Järki tietää, että tällainen elämäntilanne syö minut sisältä päin, mut tunteet ei anna periksi. Ihan hirveetä. Mekin oltiin lasten kans turvakodissa muutama kuukaus sitten, en vaan jaksanut enää, onneks sain apua. Jostain kumman syystä mies vain sai minut houkuteltua sieltä pois, sillä on niin vahva ote ja määräysvalta minuun. Haluaisin olla vahvempi!
meillä myös henkistä väkivaltaa.mä alan jo itsekin uskomaan että oon ihan täys nolla ja kaikki muut naiset mua parempia.mä saan joka päivä itkee kun mies haukku ja uhkailee.meillä on pieni lapsi ja toinen tulossa...oon miettiny että ero olis hyvä ratkaisu ja olis parempi olla ilman tätä miestä,mutta päätös on niin kovin vaikee.
mä saan pelätä aina kun mies suuttuu ja tulee ihan naaman eteen huutamaan,että löykö se ..vielä ei ainakaan,mutta tää henkinen väkivalta tuntuu jo vaikeelta kestää...
