Miten selviydyn
Hei,
täälä myös kohtalotoveri. Kuusi vuotta yhdessä. Nyt on 5 viikkoa siitä kun mies hakkasi pahasti mustasukkaisuus puuskassa. Aikaisemmin väkivaltaa on ollut riitojen yhteydessä, lähinnä tönimistä ja potkimista, vartaloon lyömistä. Pari viimeistä vuotta olen myös tapellut takaisin. Mies petti minua viime vuoden lopulla (täysi shokkitilanne minulle). Katui mutta ei suostunut asiaa keskustelemaan. Itse ajauduin ystäväni kanssa lohdukeseksiin (yksi kerta) kun olimme mukamas yhteistuumin miehen kanssa sopineet eroavamme. Mies sai tietää tekemisistäni ja emme muka olleetkaan eronneet. Siitä alkoi järkyttävä henkinen väkivalta huorittelu yms. syyllistäminen. Minä olin nyt pahis. Pari riitaa kärjistyi mustelmiin ja että lähdin pakkaseen sukulaisten luokse yöksi.
Sitten päätin etten jaksa enää, haluan erota ja muuttaa pois. Halusin oman elämän. Lähdin ystävien kanssa baariin ja mieheltä alkoi tulla uhkailu viestejä. Hän uhkaili myös kahta kissaani. En uskaltanut mennä kotiin vaan menin baarista ystäväni luokse nukkumaan. Heräsin ja lähdin taksilla kotiin. Pari tuntia sain nukkua ja mies heräsi. Koitti sitoa käsiäni ja tinkasi missä olen ollut, kenen kanssa jamitä tehnyt.Pyysin saada nukkua. Jokin aika meni irti rimpuillessa ja mies löi nyrkillä kasvoihin. En voinut uskoa, ei ole koskaan ennen lyönyt kasvoihin. Löi vielä toisen ja kolmannenkin kerran jonka jälkeen repi housut pois. Koitin karkuun ja pyysin lopettamaan. Iskuja kasvoihin, päähän ja korviin tuli useita. Sitten hän teki jotain mikä vei naiseuteni täysin. Koski väkisin. Uhkasi viiltää kasvoni ja muutkin paikat mattoveitsellä ettei kukaan mies koskaan enää halua. Syytteet tulevat pahoinpitelystä ja seksuaaliseen tekoon pakottamisesta.
Mies katuu ja haluaisi jatkaa. Itse kaipaan omaa rauhaa ja haluan muuttaa pois, olla paikassa missä on turvallinen olo. Elää enemmän omaa elämää. En ole sulkenut pois vaihtoehtoa että palaisin miehen kanssa yhteen. Mutta paljon tarvitaan terapiaa, yhdessä ja erikseen ja miehen on haettava apua väkivaltaisuuteen. Nyt hän tuntuu keskittyvän siihen miten saisi pääni kääntymään muuttamisen suhteen. Pieniä hermostumisia on tullut. Olen välillä niin väsynyt että muutto tuntuu vaikealta ratkaisulta vaikka asunto olisi kk päästä tarjolla. Mitä teen? Tuntuu että erillään oleminen tekisi minulle hyvää mutta mies sää syyllisyyden tunteen nousemaan mieleeni, että hän masentuu eikä selviä ilman minua. Hän on yrittänyt kovasti miellyttää nyt mutta kaikki sanovat ettei väkivalta lopu pelkästä päätöksestä jne. Tiedän sen vaikka haluaisi parasta uskoa. Voimat meinaa loppua mutta tuntuu että tukehdun jos jään nyt saman katon alle miehen kanssa. Hän tarkkailee kaikkea tekemistäni enkä saa olla netissä hänen ollessa kotona, etten pidä yhteyttä muihin miehiin, joita siis ei ole. Takokaa järkeä päähäni!!
Hei!
Käykääpä katsomassa YouTubesta Nerdeen musavideo As You Are. Se on musta todella hyvä ja koskettava, osuu asian ytimeen.
Moi,
Onneksi aika korjaa joitain haavoja ja ainakin asioista tulee helpommin kestettäviä...Puhuminen auttaa, mutta silti ei oma lähipiiri voi ymmärtää. Paras oli käydä avoimessa keskustelutilaisuudessa tästä, ja nähdä muita joille oli käynyt vastaavaa.
Nyt vasta on tullut ajatuksia siitä että mähän olen myös eronnut samalla. Se tuntuu niin rankalta kun ero tapahtuu yhdellä repäisyllä, ilman että siihen voisi itse vaikuttaa. Niin mä sen koitan ajatella, että mun on jätetty. Ei mun vikaani eikä mitään mahdollisuutta asiaan vaikuttaa. Mä en tiedä vielä tekeekö se asian hyväksymisestä yhtään helpompaa!
Samat lupaukset on mullekin annettu, ettei tapahdu ikinä enää ja terapian avulla parannutaan. Kiva homma, hienoa että tekee asialle jotain mutta VOIKO tuosta parantua. Eiköl stasistiikka puhu karua kieltä sitä vastaan, että tuon todellakin tekee uudestaa. Olisi tosi helppoa usko toi kaikki ja suodattaa järki pois. Onneksi se haraa sitkeästi vastaan. Silti tällaisella hetkellä toisen ihmisen rakkaus tuntuu vastustamattomalta, ja olisi helppo vaan unohtaa ja antaa anteeksi. Tai koittaa. Mutta oikeesti, ei se **** ansaitse sellaista! Ja entä kun tulee seuraava kerta, eikö mullakin olisi jo vastuuta kun valitsin jäämisen...
On niin hanurista joutua miettimään tällaisia asioita. Paljon voimaa vain teille kaikille! Joutsen!: ehkä meillä on joku sama suojeluenkeli, kun kuitenkin selvittiin tästä kirjoittamaan :)!
Ihan kannustuksen sanana kaikille, että nyt on oikeudenkäynti takana ja se suhde tosiaan päättyi hyvin pian tuon edellisen viestin jälkeen. Eli kaikesta selviää. Paras (ja ainut oikea) päätös oli lopettaa se suhde. Sen jälkeen olikin aika helppoa olla yksin ja tehdä mitä vaadittiin eli tämä oikeusprosessi. Ikävä ei ole ollut kertaakaan ja oikeudessa kun kuuntelin hänen versiotaa tapahtuneesta kiitin tota yläkertaa taas kerran siitä että pystyin lähtemään silloin...Sille joka vasta lähtee tai juuri lähti, mua auttoivat eniten:
terapia, vertaistukryhmä (ainakin H:gistä löytyy), läheisille puhuminen, oikeusprosessi (se toi erään pisteen kaikelle ja yhteiskunnan tulee saattaa vastuuseen tuollaiset luuserit), liikunta ja itsestä huolehtiminen, asioiden kirjoittaminen muistiin (hyvä tapa jäsennellä omia ajatuksia ja tunteita), stressiin meditaatiot+jooga+akupunktio)... Ja olemalla kärsivällinen itselleen. Tää ei ollut helppoa!
Ja jos kohtaatte väkivaltaa... LÄHTEKÄÄ POIS. Se EI ole helppoa jokainen parisuhdeväkivaltaa kokenut tietää sen mutta samalla tavalla sanoo lähtemisen olleen paras teko. Koska lopulta se on myös ainut teko jonka sinä voit tehdä. kun on itse niin kiinni siinä suhteessa ei voi nähdä tilannettaan selvästi. Mutta kun olet saanut sen etäisyyden fyysisesti ja aikaa kuluu, kirkastuu koko maailma. Ja se on kaunis paikka kun sitä ei katso tuollaisen paskiaisen selän takaa!
Halauksia!!!
