Vuonna 2008 Nettiturvakodin toimintaa tukee:
|
|
Väkivallalle altistavia tekijöitä
Parisuhdeväkivallan taustalla on usein henkilökohtaisia lapsuuden ja nuoruuden kehitysvaiheisiin, kasvuolosuhteisiin ja elämänhistoriaan liittyviä tekijöitä ja sen lisäksi vuorovaikutukseen ja parisuhteeseen liittyviä tekijöitä.
Lapsuuden ajan kohtuuton kurinpito ja autoritaarinen kasvatus tukahduttaa tunteiden ja tarpeiden ilmaisukyvyn. Puhumisen vaikeus aiheuttaa aikuisena ongelmia parisuhteen vuorovaikutuksessa. Lapsuudessa koetut laiminlyönnit, kaltoinkohtelu, rakkauden ja huomion puute, riittämätön vanhemmuus sekä sukupuoli-identiteetin kehittymisen häiriöt altistavat puolisoita parisuhdeväkivallalle. Turvattomissa olosuhteissa kasvaneen on vaikea luottaa ihmisiin aikuisenakaan.
Aikaisemmat negatiiviset parisuhdekokemukset, käsittelemättömät pettymykset ja pelot aktivoituvat parisuhteessa ja vaikuttavat puolisoon suhtautumisen lisäksi omaan käyttäytymiseen. Aiempi intiimien rajojen rikkominen vahingoittaa persoonallisuutta ja näkyy myöhemmissä suhteissa. Rakkautta ja hyväksyntää hakiessaan puolisot myötäilevät, takertuvat ja joutuvat helposti vahingoittaviin lähisuhteisiin.
Yhteen mentäessä puolisoilla on monenlaisia suhteeseen liittyviä ihanteita ja toiveita. Arki tuottaa kuitenkin väkivallalle altistavia yllätyksiä ja pettymyksiä jos parisuhteen solmimisen motiivit osoittautuvat vääriksi.
Keinottomuus käsitellä ongelmia johtaa vieraantumiseen ja välinpitämättömyyteen toisen tunteita ja tarpeita kohtaan. Keskinäinen yhteys katoaa ja väkivallan riski lisääntyy. Vieraantumisen tilassa puolisot ajautuvat helpommin parisuhteen ulkopuolisiin suhteisiin ja väkivallalle sekä erolle altistaviin tekoihin.
Arvojen ja elämäntapojen erilaisuus sekä heikko kommunikaatio johtavat keskinäisen kunnioituksen katoamiseen. Puolisot etääntyvät ja luopuvat suhteen hoitamisesta. Suhde muuttuu valtataisteluksi, johon voi liittyä erilaiset käsitykset sukupuolirooleista ja tasa-arvosta.
Myös ulkoiset olosuhteet esimerkiksi terveydelliset ongelmat, ihmissuhde- ja asumisongelmat sekä henkilökohtaiset riippuvuudet kuormittavat parisuhdetta ja uuvuttavat puolisoita. Vaativa työura tai työttömyys sekä esimerkiksi lastenhoidon ja työelämän yhdistäminen kuluttaa puolisoiden voimavaroja ja tekee elämän levottomaksi tai epävarmaksi.
Lähde: Aune Flinck, Parisuhdeväkivalta naisen ja miehen kokemana, Rikottu lemmenmarja. Tampereen yliopisto 2006. http://acta.uta.fi/teos.phtml?10882
|