Mistä apua lapsille ja nuorille Mistä apua naiselle Mistä apua miehelle Turvakodit Neuvonta









Kun isä tai äiti suuttuu

On väärin jos aikuiset satuttavat lapsia - lapset eivät myöskään saa satuttaa aikuisia.


Ristiriitojen ratkaiseminen

Nuorilla voi tulla vanhempien kanssa sellaisia riitoja, joissa vanhemmat suuttuvat ja itsekin suuttuu. Useimmiten tämä on normaalia ja murrosikäisen itsenäistymiseen liittyvä vaihe.

Riidan aikana sinun olisi hyvä kyetä ottamaan huomioon vanhempiesi toiveet ja arvioimaan niiden myönteiset puolet, vaikka esittämistapa olisikin huono. On tärkeätä, ettet ajaudu toimimaan omaa etuasi vastaan vain vastustaaksesi vanhempiasi (ettet esimerkiksi lyö laimin omaa koulunkäyntiäsi siksi, että vanhempasi puuttuvat siihen liikaa tai huomauttelevat siitä ikävästi). Ajattele mikä itsesi kannalta on pitkällä tähtäyksellä viisasta ja toimi sen mukaan. Yleensä vanhemmat haluavat lastensa parasta, vaikka sitä ei aina olekaan helppo uskoa tilanteessa, jossa vanhemman käyttäytymisessä on puutteita. Pyri omalta osaltasi saamaan aikaan asiallinen ja neuvotteleva ilmapiiri, jossa voisitte yhdessä löytää ratkaisuja asioihin hyvässä hengessä.


Lapsia ei saa satuttaa

Jos kotona on paha olla sen takia, että siellä on väkivaltaa tai sen uhkaa, kyseessä on vakavampi asia, johon kannattaa aina hakea apua. Lapsia tai nuoria ei saa lyödä, vaikka he olisivat olleet tottelemattomia. Vanhempien ja muiden aikuisten on löydettävä parempia keinoja kasvattamiseen, opettamiseen ja rankaisemiseen.

Läpsiminen, nipistäminen, tukistaminen, potkiminen, piiskaaminen, lyöminen ja muunlainen satuttaminen on aina väärin. Jos sellaista tapahtuu, on tärkeää saada se loppumaan ja toimia siten, ettei se enää toistu.


Suomen lain mukaan lapseen ja nuoreen kohdistuva fyysinen väkivalta on aina yleisen syytteen alainen rikos.

Copyrigt 2007 Ensi- ja turvakotien liitto ry. WWW-toteutus Sitefactory Oy, Powered by SiteCore.