Parisuhdeväkivalta ja seurusteluväkivalta

Nuorten lähisuhdeväkivalta näkyväksi

Murrosikäisten seurustelusuhteissa esiintyvän väkivallan on arveltu olevan yhtä yleistä kuin aikuisten seurustelu- ja parisuhteissa. Seurusteluväkivallaksi määritellään tahallinen seksuaalinen, fyysinen tai psyykkinen loukkaus tai painostus.

Vanhempien keskinäinen tai lapsiin kohdistuva väkivalta on edelleen sekä tutkimuksen että hoito- ja auttamistyön keskiössä. Huomattavasti huonommin tunnetaan nuorten seurustelusuhteissa esiintyvää väkivaltaa, vaikka tiedetään sen ilmeinen yhteys lapsen kasvuperheessä ilmenevään väkivaltaan ja turvattomuuteen.

Seurusteluväkivaltaa on tutkittu järjestelmällisesti vasta 1980-luvulta lähtien. Pääosa tutkimuksesta on edelleen peräisin Yhdysvalloista ja Kanadasta.

USA:ssa vuosina 1996-1997 lukioikäisten nuorten parissa tehdyssä laajassa kyselytutkimuksessa noin 20 % tytöistä ilmoitti joutuneensa poikaystävänsä fyysisen ja/tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi vähintään kerran. 8 % ilmoitti joutuneensa kumppaninsa/poikaystävänsä painostamana sukupuoliyhdyntään vastoin suostumustaan.

Ruotsissa vuonna 2006 tehdyssä, liki 4000 nuorta käsittäneessä, internetkyselyssä ilmeni, että hieman alle 20 % tytöistä ja 6 % pojista oli kokenut väkivaltaa seurustelusuhteessaan. Tutkimus viritti valtakunnallisen selvityksen kartoittamaan tarkemmin nuorten keskinäistä lähisuhdeväkivaltaa. Ongelman laajuudesta ja sen vakavuusasteen vaihtelusta ei edelleenkään ole riittävästi tietoa.

Tanskassa, on kiinnitetty huomiota siihen, että ns. normatiivinen harha vaikuttaa nuorten seurustelukäyttäytymiseen. Toisin sanoen kuvitellaan riski- ja haittakäyttäytyminen - kuten fyysinen tai seksuaalinen väkivalta - todellista yleisemmäksi, eikä haitallisen kohtelun seurauksia omalla kohdalla kyetä tai haluta tunnistaa.

Ongelmat pidetään omana tietona

Murrosikäisten kokeman lähisuhdeväkivallan, olipa kysymys perhe- tai seurusteluväkivallasta, puheeksi ottaminen näyttäisi olevan vaikeinta nuorille itselleen. Edellä mainitun ruotsalaistutkimuksen hätkähdyttävimpiä tuloksia oli toteamus, että ylivoimainen enemmistö väkivallalle altistuneista nuorista ilmoitti keskustelevansa asiasta vain hyvän ikätoveriystävänsä tai sisaruksen kanssa. Kolmasosa ilmoitti voivansa ottaa asian puheeksi jommankumman vanhempansa kanssa. Sen sijaan virallisiin auttamistahoihin hakeutuminen tuntui vaikealta tai ylivoimaiselta. Viisi prosenttia vastaajista ei ollut halukas ottamaan kokemuksiaan puheeksi kenenkään kanssa.

Nuorten seurusteluväkivalta ilmenee harvoin selkeästi havaittavina fyysisinä vammoina. Tyypillisemmät seuraukset, etenkin tunne-elämän vauriot, näkyvät oireina, joita ulkopuolisen on vaikea yhdistää nimenomaan seurusteluväkivaltaan. Samasta syystä nuorten on vaikea saada apua, jollei avun tarpeen syynä ole muita, paremmin tunnistettavia ulkoisia merkkejä.

Puhuminen auttaa

Avun hakeminen antaa mahdollisuuden käsitellä omia tunne-elämän vaurioita ja itseluottamus vahvistuu. Omaa elämää voi oppia hallitsemaan ja elämäntilanne tasapainottuu. Tulevaisuuden suunnitelmista voi löytyä mukavia ja tavoiteltavia asioita sen jälkeen kun on saanut puhuttua menneisyyden epämiellyttävät kokemukset pois mielestä.

Väkivaltaa ei kannata pitää salaisuutena. Mieti kuka on sinulle sellainen henkilö, jolle voit puhua. Se voi olla esimerkiksi joku sukulainen, opettaja, ystävä, koulukuraattori tai terveydenhoitaja. Lisää yhteystietoja löydät Mistä apua? alueelta.

Artikkelin kirjoittamisessa Nettiturvakotia on avustanut Nuoret näkyviin - kehittämisprojektin projektipäällikkö Kari Matela. Nuoret näkyviin - kehittämisprojekti 2006-2008 on perhe- ja lähisuhdeväkivallalle altistuvien 13-17 -v. nuorten tavoittamiseen tähtäävä hanke Oulun Ensi- ja turvakodilla. Nuoret näkyviin esite PDF-tiedostona