Mistä apua lapsille ja nuorille Mistä apua naiselle Mistä apua miehelle Turvakodit Neuvonta









Siskon tai veljen kiusa

Kiusaamista vai väkivaltaa?


Kiusaaminen on sitä, että toistuvasti ja tahallaan aiheuttaa toiselle pahaa mieltä.

Väkivalta on sitä, että toinen käyttää voimaa ja valtaa väkisin tehdäkseen toiselle jotain pahaa tai vahingoittavaa.

Moni ymmärtää kiusaamisen vain lyömiseksi tai potkimiseksi. Kiusaamista on myös esimerkiksi haukkuminen, lällättely, uhkailu, perättömien puhuminen toisesta, kiristäminen ja tavaroiden luvatta ottaminen ja piilottaminen. Kiusattua ei oteta mukaan leikkiin tai peliin tai hänet jätetään yksin.


On väärin, jos lapset tai nuoret lyövät ja satuttavat toisiaan.

Siskojen ja veljien kanssa voi välillä tulla kaikenlaista harmia ja riitaa. Vihastutaan ja suututaan, kun kaikki ei mene omien suunnitelmien mukaan - tai kun joku sanoo tai tekee pahasti toiselle. Kostaminen johtaa usein kostamisen kierteeseen ja vaikeuttaa asioiden selvittämistä.

Ei ole väärin tuntea kiukkua ja vihastumista, mutta toisen lyöminen ja satuttaminen on väärin. Harmitukset ja erimielisyydet on tärkeä opetella selvittämään puhumalla.


Voit aina pyytää luotettavaa aikuista apuun erimielisyyksien selvittämisessä. Avun pyytäminen ei ole kantelemista.


Lähde: Turvataitoja lapsille, Turvataitokasvatuksen oppimateriaali. Kaija Lajunen (et al.). Helsinki. Stakes. 2005.

 

Copyrigt 2007 Ensi- ja turvakotien liitto ry. WWW-toteutus Sitefactory Oy, Powered by SiteCore.