|
|
Vanhemmat tappelee
Riidat ovat normaalia perhe-elämää - väkivalta ei
Kaikissa perheissä aikuiset riitelevät ja kinastelevat,
mutta vain joissain perheissä riidat johtavat väkivaltatilanteeseen. Riidat
ovat osa normaalia perhe-elämää - väkivalta ei.
Ei ole olemassa mitään
hyväksyttävää syytä käyttää väkivaltaa toista ihmistä kohtaan. Ei edes silloin,
kun toinen ihminen on tehnyt jotain hyvin pahaa.
On oikein ilmaista kaikkia tunteita - myös vihaa, mutta toisia ei saa omilla
tunteilla satuttaa. Jos joku vihaisena satuttaa toista, hän tarvitsee apua
oppiakseen hallitsemaan ja käsittelemään omia tunteita.
Riidat ovat ainoastaan aikuisten välisiä asioita, vaikka ne saisivatkin alkunsa
sinuun liittyvistä asioista. Vanhempien välinen väkivalta ei ole koskaan sinun
syy, vaikka olisit ollut miten tottelematon tai suoriutunut huonosti koulussa.
Vanhempien välinen perheväkivalta ei myöskään lopu, vaikka yrittäisit olla
kiltimpi ja kuuliaisempi.
Perheväkivaltaa ei tarvitse hävetä. Sinun perheesi ei ole paha tai huono, vaan
teillä on ongelmia ja niiden ratkaisemiseen tarvitaan ulkopuolista apua.
Lähde: Tiina Holmberg: Lapset ja perheväkivalta, opas
vanhemmille, lastensuojelun ammattilaisille ja muille lasten kanssa työskenteleville.
Stakes / Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyprojekti. Lasten keskus, 2000.
Copyrigt 2007 Ensi- ja turvakotien liitto ry. WWW-toteutus Sitefactory Oy, Powered by SiteCore.
|