”Kyllä äitikin huutaa”

”Äidin päässä on kaksi puolta – hyvä puoli ja paha puoli.

Paha puoli huutaa aina minulle ja se tuntuu pahalta…”

Poika, 8 v.

Lapset kertovat yleensä melko avoimesti sen vanhemman väkivaltaisuudesta, jota pakoon turvakotiin on tultu. Jos turvakotiin on tultu isän väkivaltaisen käyttäytymisen vuoksi, kuten useimmiten on tilanne, ja väkivalta on kohdistunut myös lapseen, näyttää siltä, että hänen on helpompi puhua isän kuin äidin teoista. Äidin käyttäytymisen lapsi kuittaa useimmiten sanomalla, että kyllä äitikin huutaa. Huutaminen saattaa kuitenkin pitää sisällään huomattavasti enemmän kuin pelkän voimakkaamman äänenkäytön.

Jos lapsi on tullut turvakotiin isän kanssa, hänen on yleensä melko helppo kertoa äidin tekemästä väkivallasta. Monet lapset kuitenkin haluavat selittää äidin väkivaltaista käyttäytymistä: äiti on väsynyt, lapsi itse on ollut tuhma. Äitiä myös puolustellaan: isä pakotti äidin lyömään. Äidin tekemää väkivaltaa voidaan vähätellä: ei se ole lyönyt paljon, ei se sattunut, isän lyöminen sattuu enemmän.

”Miksi äiti aina suuttuu ihan vaikka en olis tehny mitään”

Kun äiti lyö, kyseessä ei lapsen mielestä aina edes ole väkivalta, vaan oikeutettu rangaistus jostain, mikä on kiellettyä. Toki osa lapsista selittää myös isän väkivaltaa näin. Lapsi ei siis aina puhu lainkaan itseensä kohdistuvasta väkivallasta, ellei siitä osata kysyä oikein. Väkivalta voi tulla näkyviin, kun lapselta kysytään millaisia rangaistuksia hän saa, jos hän tehnyt jotain sellaista, mitä ei saisi tehdä. Lapsi saattaa kokea tukkapöllyn tai lyömisen oikeutetuksi, jos hän on rikkonut sääntöjä.

Kaikki lapset eivät halua tai pysty puhumaan äidin väkivaltaisuudesta. Lapsen olemuksessa, käyttäytymisessä tai suhtautumisessa äitiin voi kuitenkin olla viitteitä siitä, että asiat eivät ole kunnossa. Lapsi saattaa vältellä äitiä, pelästyä suhteettoman paljon kaataessaan vahingossa maitolasin ruokapöydässä, olla selvästi jännittynyt äidin seurassa tai jopa pakoilla häntä.

”On se joskus aika pelottava”

Lasten kokema väkivalta vaikuttaa monella tavalla heidän elämäänsä, ja sen vaikutukset voivat ulottua pitkälle tulevaisuuteen. Väkivallan keskellä eläminen vaikuttaa siihen, minkälainen kuva lapselle kehittyy omasta itsestään ja maailmasta, jossa hän elää. Väkivallan kohteeksi joutuneen lapsen on vaikea uskoa, että maailma olisi hyvä ja oikeudenmukainen paikka. Lapsi tuntee itsensä myös avuttomaksi, kun äiti menettää kyvyn hallita omia vihan tunteitaan.

Kun lapsi on peloissaan ja tarvitsee turvaa ja lohdutusta, hän kääntyy useimmiten äidin puoleen. Äiti on lähes aina lapsen ensisijainen kiintymyksen kohde. Äidin tehtävänä on tarjota lapselle hoivaa ja turvallisuutta. Entä jos äiti on väkivaltainen? Jos äiti on arvaamaton, lapsi ahdistuu. Hän kokee, ettei äidiltä voi saada hoivaa ja suojaa.

Jos lapsella ei ole aikuista, jonka puoleen kääntyä, hänen on opittava selviytymään itse. ”Oon oppinu lohduttamaan itse itseäni”, totesi eräs tyttö kertoessaan selviytymiskeinoistaan.

Turvattomasti kiintyneet, pahoinpidellyt lapset ovat oppineet luottamaan omiin selviytymiskykyihinsä, koska se, jonka pitäisi suojella, pahoinpitelee. Tällaisille lapsille pahoinpitelykin voi olla huomion saamista. Pahoinpitelykin voi olla heidän mielestään parempi, kuin kokonaan huomiotta jättäminen. Näissä tilanteissa lapset voivat kieltää pelon tunteet ja vähätellä kokemuksiaan. Toistuvasti väkivallan kohteena olevat lapset sanovat usein, etteivät lyönnit enää satu tai että he ovat jo oppineet olemaan välittämättä.

Lähdetiedot:
Referoitu artikkelista: Ihan kun se ei olis mun äiti. Vaiettu naiseus - projekti. Ensi- ja turvakotien liitto ry. Eija Keränen, Pääkaupungin turvakoti ry. Sirpa Palmu, Porin ensi- ja turvakoti ry.