English
» Sivukartta » Kirjaudu sisään» Rekisteröidy
Print RSS-feed Share on Twitter Share on Facebook

Lapsen toive: kannusta minut vahvaksi!

MYÖNTEINEN VUOROVAIKUTUS ANTAA HYVÄN PERUSTAN

 

Kaikki lähtee perustarpeista

Lapsella on perustarve kokea olonsa turvalliseksi. Turvallisuuden tunne syntyy siitä kun lapsen tarpeisiin vastataan ja ne tyydytetään ennustettavasti. Turvan lisäksi lapsi kaipaa kasvunsa ja kehityksensä tueksi mahdollisuuksia saada:

  • hoivaa, huolenpitoa ja rakkautta
  • toteuttaa itseään vahvuuksien ja ikätason mukaisesti
  • liittyä toisiin ihmisiin ja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa
  • arvostusta ja kannustusta
  • kokea turvalliset ja selkeät rajat
  • kokea oikeudenmukaisuutta
  • kokea iloa

 

Miten minäkäsitys syntyy

Hyvän itsetunnon edellytyksenä on voida tulla kokonaisvaltaisesti nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Tämä pätee niin lapsiin kuin aikuisiinkin. Vanhemman tavalla olla lapsensa kanssa on siis merkitystä. Se, miten lapsen kanssa ollaan vaikuttaa syvällisesti lapsen minäkäsitykseen – siihen, millaiseksi lapsi itsensä kokee. Lapsi uskoo olevansa ikävystyttävä, jos vanhemmat yleensä pitkästyvät hänen seurassaan. Lapsi uskoo olevansa paha tai jollain tapaa riittämätön, jos vanhemmat ovat jatkuvasti hänelle vihaisia ja ei-rakastettava, jos vanhemmat eivät häntä huomaa tai ryhdy vuorovaikutukseen hänen kanssaan.  

Terve itsetunto mahdollistaa kokemuksen siitä, että on hyvä ja arvokas omana itsenään, ilman alituista suorittamista. Rakkautta ja hyväksyntää ei siis tarvitse ansaita. Tervettä itsetuntoa rakentavat rakastettuna olemisen kokemus, onnistumiset, saatu kiitos. Sitä alentavat menetykset, epäonnistumiset ja häpeä. Myös turvallisuuden kokemus parantaa itsetuntoa: se, että maailma on ennakoitava ja se, miten vuorovaikutukseen voi tuoda myös raivoa, pettymystä, surkeutta.

 

Häpeä musertaa itsetuntoa

Itsetunnon pahin vihollinen on häpeä. Lieväasteinen häpeän kokemus syntyy, kun lasta esimerkiksi moititaan tai torutaan. Häpeä viriää voimakkaammin, jos vanhemmat ilmaisevat lapselle vihaa ja kiukkua, epäävät rakkauttaan tai uhkaavat rangaistuksilla. Häpeä saa lapsen tuntemaan itsensä pahaksi ja arvottomaksi, mikä puolestaan saa lapsen vetäytymään vuorovaikutuksesta, jolloin lapsi jää itsensä varaan ja joutuu selviytymään yksin.  

Syyllisyyden ja häpeä tunne ovat sukulaisia keskenään. Syyllisyyden tunne kumpuaa siitä, että tekee väärin, häpeä taas siitä, että kokee olevansa väärä ja riittämätön. Häpeä syntyy pohjimmiltaan kokemuksesta tulla torjutuksi toisten, itselle merkityksellisten ihmisten taholta. Syyllisyys voidaan korjata toimimalla toisin mutta häpeää leimaa ihmisen koko olemusta ja kokemusta siitä, millainen hän on ihmisenä. Tätä kokemusta on vaikeampi muuttaa.


Kohti vastavuoroisuutta

Lapsen ja vanhemman välinen suhde on vastavuoroinen ihmissuhde, jossa oleellista on vuorovaikutuksen  laatu. On muistettava, että vanhempi on aina vastuussa vuorovaikutuksen etenemisestä. Vastavuoroisuuden mahdollistamiseksi vanhempien onkin viisaampaa kävellä lastensa rinnalla kuin seisoa heidän yläpuolellaan. Vanhemman myönteinen katse, liikkeet, äänensävy välittävät lapselle jaettua kokemusta, tunnetta ja ymmärtämystä. Kun lapsen viesteihin vastataan empaattisesti ja hyväksyvästi, hän kokee olevassa arvostettu. Kun säröjä vuorovaikutuksessa tulee, niin kuin niitä aina ihmisten välisissä suhteissa tulee, vanhempi korjaa ne ja huolehtii hyvän vuorovaikutuksen jatkuvuudesta. Vuorovaikutuksen laadulla on tärkeä merkitys lapsen tunne-elämälle, oppimiselle ja sosiaaliselle kehitykselle.

 

Rakenna vahva tunneyhteys lapseesi

Lapsen kannalta on oleellista, että hänellä on vahva tunneyhteys vanhempaansa. Vahva tunneyhteys syntyy, kun vanhempi osoittaa pitävänsä lapsestaan ja iloitsee hänen kanssa olemisestaan.  Lapsi huomaa tämän esimerkiksi vanhemman myönteisestä äänensävystä, rohkaisevasta ja ihailevasta katseesta, hoivaavasta kosketuksesta ja kokonaisvaltaisesta huolenpidosta arjessa.

Vanhemmalta vahvan tunneyhteyden rakentaminen vaatii myönteisen käsityksen lapsesta. Vanhempi tiedostaa, että lapsi vasta opettelee asioita ja tarvitsee vanhempaa rinnalleen – myös silloin kun lapsen käytös herättää vanhemmassa vaikeita tunteita. Lapsen kasvuun kuuluvat asioiden opettelu, maailman tutkiminen, erheet ja virheet. Kun lapsi kiukuttelee ja haastaa, vanhempi kykenee katsomaan lapsen käyttäytymisen taakse ja näkee siellä lapsen nälän, väsymyksen, sylin, lohdun tai yhteyden tarpeen. Vanhempi tietää, että lapsi ei tahdo pahaa tai vahingoittaa. Samaan aikaan vanhempi kykenee näkemään, että myös hänen omat tunnetilansa vaikuttavat niihin tulkintoihin, joita hän lapsestaan tekee. Esimerkiksi nälkäisenä ja väsyneenä työpäivän jälkeen lasten äänekkäät leikit saattavat aiheuttaa närkästystä kun taas levänneenä sama tilanne tuntuu normaalilta lapsen leikiltä.

Tunneyhteyttä lujittaa myös vanhemman kyky ja kiinnostus seurata lapsensa aloitteita. Kun lapsi saa toteuttaa aloitteitaan, hän kokee, että niillä on merkitystä. Kun vanhempi myös vastaa lapsen aloitteisiin myönteisesti, lapsi tuntee, että hänestä pidetään.

Samalla myönteisyys tarttuu myös lapsen tapaan vastata, mikä edistää vanhemman ja lapsen yhteenkuuluvuutta, ja vahvistaa lapsen halua oppia. Tällaisessa myönteisessä vuorovaikutuksessa lapsen yhteistyöhalu lisääntyy eikä häntä tarvitse pakottaa tottelemaan.


Lapsi tarvitsee merkityksiä kokemuksilleen 

Pieni lapsi tarvitsee maailman hahmottamiseen paljon aikuisen tukea ja ohjausta. Voisikin todeta, että lapsen ensimmäiset vuoden ovat oikeastaan maailman tutkimista yhdessä aikuisen kanssa.  Kun vanhempi auttaa lasta ymmärtämään tämän havaintoja ja kokemuksia, tekee se elämästä ymmärrettävämpää ja samalla myös helpompaa - koko perheelle. On hyvä muistaa, että isompikin lapsi tarvitsee aikuista kokemustensa jäsentämiseksi.

Vanhempi voi tukea lasta auttamalla häntä keskittymään yhteiseen kiinnostuksen kohteeseen. Kun vanhempi laajentaa, selittää ja rikastuttaa sitä, mitä yhteisen havainnoinnin kohteena kulloinkin on, edistää se lapsen kielellistä ja kokonaisvaltaista kognitiivista kehitystä.  Esimerkiksi lamppu voi olla esine katossa, valkoinen, kirkas ja valaiseva eikä ”vain lamppu”. 

Kun tunnepohjainen vuorovaikutus toimii, yhteiset kokemukset tuntuvat mielekkäiltä ja jättävät muistijäljen. Yhteiset jaetut ilon kokemukset toimivatkin suojaavina tekijöinä, ”buffereina”, kasvun haasteissa läpi elämän.

 

 

            Lapsi ei vielä hallitse käyttäytymistään ja tunteitaan

Lapsi tarvitsee tukea ja ohjausta sosiaalisten ja monien muiden taitojensa kehittymiseen. Pieni lapsi ei pysty vielä säätelemään tunnetilojaan tai käyttäytymistään. Vanhemman tehtävänä onkin auttaa tässä lasta. Hiljalleen tämä yhdessä harjoiteltu kyky säädellä tunteita ja käyttäytymistä, sisäistyy lapsen omaksi kyvyksi.

Jotta vanhempi tukee lapsensa itsesäätelyn (=tunnesäätely ja käyttäytymisen säätely) kehittymistä, hänen on vuorovaikutuksessa kyettävä säätelemään sekä omaansa että lapsen tunnetilaa. Tämä vaatii vanhemmalta kykyä tunnistaa oma ja lapsen tunne (”minun tunteeni on ehkä eri tunne kuin lapseni tunne”) sekä jakaa tunne sanallistamalla ja ei-kielellisesti viestimällä. Joskus vanhemman on tarpeen vahvistaa lapsen tunne-tilaa,  esimerkiksi houkutella iloa ja riemua vuorovaikutuksessa esiin, tai muuttaa sitä, esimerkiksi saada lapsen kiukku tyytymään. 

Alle kouluikäisen on vaikea vielä säädellä hankalia tunnetilojaan ilman aikuisen apua. Myöhemminkin vanhemman tuki tunnesäätelyssä tarpeen. Erityisesti menetykset, pelottavat tilanteet ja voimakkaat myönteiset kokemukset ovat tilanteita, joissa lapsi tarvitsee vanhempaa tuekseen. Aikuisellekin sanonnat ”jaettu ilo on kaksinkertainen ilo” tai ”suru on jaettuna puolikas” pitävät hyvin paikkansa. Tarvitsemme läpi elämän toisia ihmisiä ylläpitääksemme hyvinvointiamme.

 

Kun lapsi opettelee itsesäätelyn taitoja, vanhempi toimii tässä roolimallina. Lapset oppivat seuraamalla miten vanhemmat tekevät ja toimivat. Lapsi tarvitsee keinoja ja malleja, miten hallita ylitsevyöryviä, nopeisiin reaktioihin yllyttäviä tunteitaan. Tämä vaatii aikuiselta sen, ettei hän pelkää lapsen aggressiota tai vastaa vihaan vihalla. Aikuisen tulee myös valaa lapseen uskoa, että lopulta kaikki sujuu ja onnistuu.  Kasvatuksessa on tärkeää, ettei vanhempi sano toistuvasti  ”ei ” vaan ohjaa lasta positiivisella tavalla ja näyttää esimerkkiä tehden asioita yhdessä lapsen kanssa.

 

 

Turvalliset rajat auttavat lapsen itsesäätelyn kehittymistä

Kasvattamisesta puhuttaessa viitataan usein rajoihin ja rakkauteen. Joskus rajoista käytetään myös nimitystä kuri. Rajoja ja kuria ei tule sekoittaa rankaisemiseen. Rajat ovat pohjimmiltaan turvallisuuden luomista. Kun lapsella on riittävät rajat, hänen ei tarvitse päättää asioista, jotka eivät kehityksellisesti hänelle vielä kuulu. Rutiinit ovat elämää helpottavia pysyviä rajoja, jolloin energiaa jää muulle, esimerkiksi leikkiin ja oppimiseen.

Rajat ilman rakkautta koetaan pakottamisena. Väkivaltainen (henkinen ja tai fyysinen) tapa kasvattaa lisää lapsen aggressiivisuutta ja etäännyttää lasta ja aikuista toisistaan.

Lapsen kasvaessa on muistettava, että rajat muuttuvat. Vanhemmuuden tuleekin "kasvaa" lapsen kasvun ja kehityksen myötä. Lapsen kasvaessa vanhemmalta vaaditaan lisääntyvää taitoa puhua, perustella ja neuvotella lapsen kanssa asioista.

 

Print RSS-feed Share on Twitter Share on Facebook