Turvakotiin voit tulla mihin kellonaikaan tahansa. Voit tulla yksin tai lastesi kanssa. Turvakotiin kannattaa aina soittaa etukäteen ja varmistaa paikkatilanne. Näin saat apua ja neuvoja myös lähtemiseen. Kaikki sukupuoleen katsomatta ovat tervetulleita hakemaan apua turvakodista.

Jos pääset lähtemään turvakotiin rauhassa, pakkaa mukaasi henkilökohtaiset tavarasi ja vaatteita. Mikäli sinulla on lapsia, pakkaa tarpeelliset tavarat myös heille. Lapselle on myös hyvä ottaa mukaan suosikkilelu tai muuta pientä tuttua tekemistä.

Ensisijaista turvakodissa on väkivaltaa kokeneen turvallisuus ja väkivallan loppuminen. Turvakodissa ollaan kriisitilanteen vaatiman ajan, yleensä muutamasta päivästä muutamaan viikkoon. Väkivaltaa kokenut pääsee keskustelemaan kahdenkeskisesti väkivaltatyöhön erikoistuneen työntekijän kanssa. Myös lapsia autetaan turvakodissa. Työn lähtökohtana on väkivallan todistajina tai kohteina olleiden lasten edun turvaaminen kaikissa olosuhteissa.

Henkisen tuen ja avun lisäksi turvakodissa saa tarvittaessa apua käytännön asioiden, kuten esimerkiksi asuntoasioiden tai lähestymiskiellon, järjestämiseen.

Turvakodissa oleminen on asiakkaalle maksutonta.

”Sellaista lohtua haluaisin jakaa, että asioilla on tapana järjestyä. Kannattaa ottaa kaikki apu vastaan, mitä sinulle annetaan. Silloin voi antaa itselleen luvan levätä. Jos saat joltakin viranomaiselta hoivaa ja turvaa, niin lillu siinä sen aikaa. Se on vaikeeta kun on hermostunut olo, mutta voimia pitää säästellä. Kyllä ne asiat siitä lutviutuu. Materialla ei ole mitään merkitystä, kunhan saa mielenrauhaa ja parempaa oloa.” Nainen, neljä kouluikäistä lasta

Avopalveluihin voit olla yhteydessä, kun tarvitset apua ja tukea lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa, tilanteen läpikäymisessä ja siitä selviytymisessä. Jo pelkkä väkivallan uhka riittää avun hakemiseen. Kaikki sukupuoleen katsomatta ovat tervetulleita hakemaan apua avopalveluista.

Palvelun tärkein tavoite on väkivallan katkaisu ja turvallisuuden lisääminen. Avopalvelut voidaan toteuttaa kasvokkaisina kahdenkeskisinä tapaamisina, videon välityksellä tai vertaisryhmässä. Palvelut räätälöidään aina asiakkaan tilanteen ja tarpeen mukaan. Palveluihin voi tulla myös nimettömänä.

Palvelu on asiakkaille maksutonta.

Yhdistysten väkivaltatyön avopalveluista on haettu apua esimerkiksi seuraavanlaisissa tilanteissa, kun puoliso tai muu läheinen henkilö esimerkiksi

  • kontrolloi ja rajoittaa elämää
  • mitätöi ja alistaa
  • käyttää henkistä väkivaltaa
  • kontrolloi rahankäyttöä
  • tekee asioita, jotka pelottavat
  • uhkaa satuttaa
  • alistaa uskonnon varjolla
  • käyttää fyysistä väkivaltaa
  • väkivalta tai sen uhka koskettaa myös lapsia joko sen kokijoina tai todistajina

Väkivallasta pidättäytyminen on tärkeä taito. Väkivaltaisen käyttäytymisen hallinta on opittavissa, joten hae apua jo tänään! Useat Ensi- ja turvakotien liiton yhdistyksistä tarjoavat apua väkivaltaa käyttäville tai sen käyttöä pelkääville.

Apua hakeneet, jotka ovat käyttäneet väkivaltaa lähisuhteissaan, ovat hyvin erilaisia ikänsä, elämäntilanteensa sekä sosiaalisen ja koulutuksellisen taustansa puolesta ja väkivallan luonteenkin mukaan. Yhteistä asiakkaille on huoli omasta ja perheen tai parisuhteen tilanteesta sekä väkivallasta.

Tärkeimpänä tavoitteena on löytää yksilölliset keinot haastavien tilanteiden ennakoimiseen ja väkivallan käytön lopettamiseen. Lisäksi käydään läpi väkivaltaista käyttäytymistä ja puretaan uhkaaviin ja väkivaltaisiin tilanteisiin johtavia stressitekijöitä. Erityisen tärkeää on tunnistaa läheisten pelon, omien tunteiden ja väkivaltatilanteita edeltävä ilmapiiri.

Palvelu on asiakkaille maksutonta.

Yhdistysten väkivaltatyön avopalveluista on haettu apua esimerkiksi seuraavanlaisissa tilanteissa:

  • Lasten tilanne huolestuttaa
    Lapset ovat hätääntyneet riitatilanteessa kotona  tai he ovat joutuneet johonkin vaaraan.
  • Edellisessä suhteessa on ollut väkivaltaa
  • Väkivaltatilanne on pelästyttänyt
  • Läheltä piti -tilanteet, sellaiset, joissa on melkein tullut lyöneeksi
  • Parisuhteessa on mustasukkaisuutta, intensiivisiä riitoja, mykkäkoulua

Uskalla hakea apua perheväkivaltaan

Väkivalta satuttaa aina ja sen täytyy loppua. Hae siis rohkeasti apua! Sitä varten auttavia palveluita on olemassa: juuri sinua ja läheisiäsi varten. Jokaisella on oikeus turvalliseen elämään omassa kodissaan.

Jotain pahoinpidellään juuri nyt: soita hätänumeroon

Jos kotonasi lyödään äitiä, isää, sisarustasi tai sinua itseäsi, niin pyri soittamaan mahdollisimman pian hätänumeroon 112. Jos koet olosi turvattomaksi, niin älä jää kotiisi vaan lähde hakemaan apua naapureilta, sukulaisilta, ystävien vanhemmilta tai vaikka lähikaupan myyjältä. Vaikka tuntisit olosi kuinka yksinäiseksi, on ympärilläsi aina aikuisia, jotka ovat valmiina auttamaan. Ja muistathan: sinulla ei ole mitään hävettävää.

Kotona on turvatonta: soita turvakotiin

Kun olet soittanut hätänumeroon, voidaan sinut ja väkivaltaa kokeneet perheenjäsenesi ohjata lähimpään turvakotiin. Turvakotiin mennään yleensä aina yhdessä vanhemman kanssa, mutta työntekijät osaavat varmasti neuvoa mitä sinun kannattaisi tehdä ja mihin voit mennä. He osaavat myös kertoa kuinka saada mahdollinen lemmikkisi turvaan.

Turvakoti on paikka, jossa äidit tai isät lapsineen voivat asua silloin, kun kotona on väkivaltaa tai sen uhkaa. Sinä ja perheenjäsenesi saatte turvakodissa majoituksen vähäksi aikaa sekä apua väkivallasta selviytymiseen. Työntekijät ovat ammattilaisia ja he ovat paikalla ympäri vuorokauden.

Voit ottaa turvakotiin mukaan vaatteita, kirjoja, leluja, pelejä ja muita tärkeitä tavaroitasi. Turvakodista käydään myös töissä, koulussa ja päiväkodissa, joten voit ottaa mukaan myös esimerkiksi koulutarvikkeesi. Mutta jos et ehdi ottaa mitään mukaan, niin älä huoli. Saat kyllä turvakodista kaiken tarvitsemasi tai voit noutaa niitä kotoasi esimerkiksi työntekijöiden tai poliisin avustuksella.

Jos kotisi lähellä ei ole turvakotia, niin ethän silti epäröi soittaa apua esimerkiksi ympäri vuorokauden avoinna olevasta Nollalinjalta (p. 080 005 005). Jokaisesta kunnasta löytyy joku paikka mihin voi päästä turvaan ainakin siksi aikaa, kun kotona selvitellään väkivaltatilannetta.

Turvakotien yhteystiedot löytyvät täältä.

Kotona on ollut turvatonta: kerro tästä luotettavalle aikuiselle

Kun kenelläkään ei ole hätää juuri nyt, voit lähteä selvittämään tilannetta. Älä jätä asiaa salaisuudeksi, josta huolehdit yksin. Jos mahdollista, ota väkivalta puheeksi kotona. Kerro äidille, isälle, isosiskolle tai -veljelle, että olet huolissasi. Kerro, mikä sinua pelottaa ja mietityttää. Miettikää yhdessä, mitä asialle voi tehdä.

Jos keskustelu ei johda kotona mihinkään tai et uskalla puhua huolestasi, mieti keitä turvallisia aikuisia lähelläsi on. Ovatko isovanhempasi sellaisia? Entä kummisi, opettajasi, harrastusohjaajasi, naapurisi tai kaverisi tai serkkusi vanhemmat?

Koulussa kodin tilanteesta voit kertoa esimerkiksi opettajalle, terveydenhoitajalle, koulukuraattorille tai – psykologille. Apua saa myös terveyskeskuksesta, lastensuojelun sosiaalityöntekijältä (sosiaalipäivystys) ja poliisilta. Voit myös soittaa Ensi- ja turvakotien liiton yhdistysten avopalveluihin, joissa on yleensä myös lasten ja nuorten kanssa työskentelevä työntekijä.

Muista, että väkivalta on väärin ja rikos. Sinua ei saa satuttaa sanoin ja teoin.

Jos et ole saanut kerrottua asiasta vielä kenellekään, tee ainakin turvasuunnitelma vastaisuuden varalle.

Tilanne kotona huolestuttaa: juttele ja hae apua nimettömänä

Jos ajatukset ovat solmussa etkä tiedä mitä tehdä, tule keskustelemaan chattiin täällä Nettiturvakodissa. Chatissa keskustelevat verkkoauttajat ovat turvakodeissa työskenteleviä väkivaltatyön asiantuntijoita, joilla on paljon kokemusta myös lasten ja nuorten auttamisesta.

Nettiturvakodin chatin kautta moni lapsi ja nuori on saanut rohkeutta hakea apua ja myös tietoa erilaisista avun mahdollisuuksista. Chat-keskustelu voi olla ensimmäinen askel kohti turvallista lapsuutta ja nuoruutta, joka on sinun ja aivan joka ikisen, perusoikeus. Voit myös purkaa ajatuksiasi sekä auttaa mahdollisesti muita jättämällä meille oman tarinasi.

Täältä löydät myös muita lapsia ja nuoria auttavia palveluita.